lauantai 23. lokakuuta 2010

Saku Punane

- 5,0% - ??IBU - ??EBC - 0,5l pullo - Viro -

Sakun vähän aikaa sitten lanseeraama Gurmaanide kol- lektsioon käsittää kolme olutta, Valgen, Klassikin ja Punasen. Valge tuli jo todettua heikoksi eikä Punane vaikuta sekään lupaavalta. Oluen kirkkaanpu- nainen väri haiskahtaa kumman keinotekoiselta, vaikka sellai- sen voikin saada aikaan pilsner- ja karamellimaltaiden yhteis- työllä. Valitettavasti kunnollista tuoteselostetta ei löydy mis- tään, joten sopii vain toivoa, ettei oluen valmistuksessa ole käytetty turhia lisäaineita.

Tuotteen ulkonäkö on joka tapauksessa melko miellyttävä, vaikka vaahtoa ei liiemmälti tuoppiin kerrykään. Tuoksu on lähinnä karamellimaltainen, muita aromeita ei oikeastaan erota. Sama pätee makuun. Olut on äärimmäisen yksiulotteinen, kun ei mikään muu maistu kuin mallas - mieto jälkimakukin on maltainen, ja yllättävän pitkä. Humala ei tunnu lainkaan, ei siis ollenkaan, ei tuoksussa, ei jälkimaussa, miksi? Punane on makeahko, kutakuinkin keskitäyteläinen ja pehmeän vähähiilihappoinen eli helposti juotava. Bulkkilagerien epämiel- lyttävimmät piirteet ovat kuitenkin poissa, joten täysin toivoton olut tämä ei ole; johtuu kaiketi paremmista maltaista. Lajityypiltään juoma lienee wieniläistyyppinen lager, vaikkei se siltä oikein maistukaan. Pitääkö niitä markkinoita kyllästää loputtomalla määrällä yhdentekeviä "erikoisoluita", joissa ainoa erikoisuus lienee hinta? Mutta pitää Punasenkin kohdalla silti todeta, että parempaa tämä on kuin valtaosa makropanimoiden ei-erikoisoluista.

2/5

-Brettanomyces

2 kommenttia:

  1. Harvemmin punaisissa oluissa humalaa erottuu, ellei lasketa jotain tanskalaisia perversioita. Eiköhän tämä ole suunnattu samalle asiakaskunnalle kuin Kilkenny - eli mahdollisimman vähän "häiritseviä" ja nauttijan kannalta vaativia elementtejä. Pehmeän karamellinen maltaisuus ja kevyt makeus ovat varma tapa saada sen 90 prosentin hiljainen hyväksyntä puolelleen - ja tietysti rahat lompakosta.

    VastaaPoista
  2. Oikeassa olet. Miksi laittaa kallista humalaa mukaan, kun ei kukaan sen mausta edes pidä? Paitsi että minä pidän ja siksi valitan. ;)

    VastaaPoista