torstai 27. tammikuuta 2011

Senne Equinox

- 8,0% - ??IBU - ??EBC - 0,33l pullo - Belgia -

Sennen oluet erottuvat - eivät ehkä aina edukseen, mutta ainakin erottuvat -  muista belgituotteista omalaatuisten, neuvostotyylisten etikettiensä ansiosta. Parhaiten on mielestäni onnistuttu Stouterikin etiketissä, mutta kyllähän tämäkin tuo omalla tavallaan mieleen 20-luvun venäläisen julistetaiteen. (Mikäli sitä on edes tavoiteltu.) Onneksi panimon oluet eivät sentään makunsa puolesta herätä moisia marxistis-leninistisiä mielikuvia.

Itse juoma on mämmimäisen samean ruskeaa ja olemattoman vähävaahtoista, mitäs kaadoin oluen niinkuin kaadoin. Voisi sanoa, että oluen ulonäkö on melko lailla luotaantyöntävä, mutta tuoksu on jo aika mukava. Paljon paahtunutta mallasta, mausteita ja tummahkoa suklaata. Maku on panimon mittakaavalla makea (eli silti lähempänä neutraalia), mutta se sopii hyvin tämmöiseen talviolueen. Paahdetta on myös maussa, suklaan maku voimistuu moninkertaiseksi. Jälkimaku on jo melkein palanut ja tahmaisan suklainen, sekä todella pitkä. Tarpeeksi kun maistelee, saattaa Equinoxista bongata mausteisuuden lisäksi myös kanaruuista tutun soijan. Juoma paranee lämmetessään, joten jääkaappikylmänä tätä on turha korkata. Tuote on belgialaisittain hieman epätyypillinen, lähinnä mieleen tulee Rullesin mainio Brune, jos tulee. Kaikkiaan aika mainio tumma vahva belgi, joka lienee parhaimmillaan juuri talvisena lämmittäjänä. Tämä oli taas niitä oluita, joiden juomisesta tulee kova jano. Ja kuten muissakin Sennen oluissa, on myös Equinoxissa mukana melkoinen määrä hiivakökkäreitä.

3,5/5

-Brettanomyces

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti