perjantai 22. lokakuuta 2010

Saku Valge

- 5,0% - ??IBU - ??EBC - 0,5l pullo - Viro -

Lukuisat bulkkipanimot tuntuvat nykyisin valmistavan vaalean lagerinsa lisäksi "erikoisoluita", joista yksi on usein vehnäolut. Niin tekee myös Sakun panimo. Jotkut tuotantolaitokset ovat saaneet aikaan ihan siedettä- viäkin juomia, kuten vaikkapa venäläinen Baltika. Sakun yri- telmä on ensimmäinen bongaa- mani virolainen vehnäolut, joten kyllähän Valgea pitää ainakin kerran kokeilla.

Ulkonäkö on tyylilajilleen tavan- omainen ja samea, mutta vaahto on vähäinen eikä oluen kaa- taminen lasiin tuota minkään- laisia ylivaahtoamisen ongelmia. Tuoksu on melko pistävä: vehnä- olutmainen, banaaninen ja hieman mausteinen. Maku on kaikin puolin mieto ja jotenkin vaisun oloinen. Kaikki klassiset nisuoluen aromit ovat mukana, mutta yllättäen voimakkaimpana tuntuu sitrus, joka itse asiassa dominoi myös tuoksua. Valge on melko keveä, vähähiilihappoinen ja raikas, mutta samalla valitettavasti varsin vetinen ja suutuntumaltaan tahmea. Jälkimaku on aivan olematon ja sitä voisi kuvata lähinnä laimeaksi sitruunavedeksi. Juo tätä tietenkin mieluummin kuin panimon pahimpia massatuotteita, mutta on Valge silti aika heikko esitys ja selkeästi yksi huonoimmista juomistani hefeweizeneista.

2/5

-Brettanomyces

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti