Lidlin 0,33l oluttölkit vertailussa

Päätin tehdä köyhän miehen oluttestin ja ostin Lidlistä viisi pientä oluttölkkiä. Mukaan tarttuivat Finkbräu Pils, Finkbräu Alkoholfrei, Nobelaner, Nobelaner Kesäolut sekä Grafenwalder Pils. Vertailu toteutui sokkotestinä, eli arviot on kirjoitettu ennen kuin paljastui mikä olut on mikin. Arviot muodostuivat perin pelkistetyiksi, sillä eihän tämmöisistä mitäänsanomattomista litkuista mitään pidempiä sepustuksia saa aikaiseksi.

Nobelaner 4,5%: Mieto, karvautta tuoksussa ja maussa. Pientä makeutta aavistus liikaa.

Grafenwalder Pils 4,5%: Jälkimaku yllättävän hyvä. Todella mieto. Alkumaussa turhaa makeutta.

Finkbräu Alkoholfrei 0,5%: Hirveää paskaa. Läpeensä makea. Jälkimausta saattaa erottaa, että kyseessä on jonkinlainen mallasjuoma.

Finkbräu Pils 2,8%: Erittäin mauton ja voimakkaan happoinen. Maistuu melko lailla hiilihapotetulta vedeltä. Ja siinä ominaisuudessa tuote on jopa aika hyvä! Tämä mitään oikeaa olutta ole.

Nobelaner Kesäolut 4,5%: Mitäänsanomaton peruskalja. Keskinkertaisuuden keskinkertaisuus. Ei kuitenkaan liian makea. Ja taitaahan se metallinen hernekeitto taas lymyillä taustalla.

Kaikki oluet olivat väriltään lähes identtisiä eikä tuoksuissakaan suurta eroa ollut. Keppanavahvuiset olivat keskenään kovin samanlaisia, pieniä eroja oli lähinnä makeudessa. Niistä paras oli Grafenwalder, kakkosena Nobelanerin Kesäolut. Jos testissä olleista viidestä tölkistä on  pakko joku ostaa, niin suosittelen ehdottomasti Finkbräu Pilsiä. Se on yllättävän hyvä vähäalkoholinen virvoitusjuoma, jota juo ihan mielellään, kunhan ei ajattele sen olevan olutta. Joskin vanha kansanviisaus on hyvä pitää mielessä: Kyllä ykkösoluestakin humalaan tulee. Täytyy vain juoda enemmän.

Pretzelit (resepti)

Melkoisen pitkän kirjoitustauon jälkeen palataan asiaan oluthenkisen elintarvikkeen merkeissä. Kaupoista ei kovin vähällä vaivalla löydy kunnollisia pretzeleitä, joten semmoisia on tehtävä itse. Tällä reseptillä valmistuu kuusi kappaletta päältä rapeita ja sisältä pehmeitä suolarinkeleitä, jotka kannattaa ehdottomasti syödä mahdollisimman pian: parasta ennen -päiväys on identtinen leivontapäivämäärän kanssa.

Taikinaan
noin 0,66dl maitoa
noin 0,66dl vettä
neljännespaketillinen (12,5g) hiivaa
kutakuinkin 3,5dl vehnäjauhoja
3 rkl öljyä
vajaa 1tl suolaa
vajaa 1tl sokeria

Keittoveteen
4 puolen litran tuopillista vettä
4 tl ruokasoodaa

Päälle
1 kananmunan keltuainen
karkeaa merisuolaa

Pretzeleitä saa aikaiseksi sekoittamalla hiivan kädenlämpöiseen maidon ja veden yhdistelmään. Tähän lisätään öljy, sokeri ja suola. Lisäsekoittelun jälkeen kaadetaan jauhot sekaan ja möyhennetään taikinasta käsiintarttumaton mötkäle. Antaa kohota kaksinkertaiseksi. Jaetaan taikina kuuteen osaan, jotka kukin pyöritellään suunnilleen Kalastusasetuksen mukaisen kuhan alamitan mittaiseksi tangoksi ja taivutetaan klassisen pretzelin muotoon. Jätetään kohoamaan ja laitetaan soodavesi kiehumaan. Uitetaan rinkeleitä noin minuutin ajan kiehuvassa seoksessa. Nostetaan reikäkauhan avulla takaisin leivinpaperille, kun rinkeli on silminnähden muuttanut ulkonäköään turpeammaksi ja aavistuksen tummemmaksi. Samalla uuni päälle 225 asteeseen. Rinkeleiden annetaan jäähtyä hetken, jonka jälkeen voidellaan ne keltuaisella ja ripotellaan suolaa päälle. Sitten uuniin, jossa pretzelit viihtyvät noin varttitunnin.

[edit 15.5.2011] Miksi oikeastaan laittaa maitoa, kun homma toimii aivan yhtä hyvin pelkällä vedellä. Samoin sokerin voi mainiosti korvata parilla teelusikalla siirappia. Eivätkä rinkelit huonone yhtään, vaikka niitä keittäisi parikin minuuttia ja pitäisi uunissa kolmannestunnin.

Dom Kölsch

- 4,8% - ??IBU - ??EBC - 0,5l pullo - Saksa -

Toistakymmentä kölschiä on nyt tullut testattua, ja pitää sanoa, että niiden väliset erot ovat olleet harvinaisen minimaalisia. Kaikki alkoholiprosentiltaan 4,8, värit lähes identtisiä keskenään. Pientä vaihtelua löytyy lähinnä kuplien määrässä, sitruksisuudessa ja juoman makeudessa; myös muutaman ibun heittoja taitaa löytyä. Toisin sanoen koko oluttyylistä on tämän yhdentekevän sepustuksen jälkeen aivan turha kirjoittaa enää yhtään mitään. Ei-kölniläiset "kölschit" ovat sitten asia erikseen, sekä tietenkin paikanpäällä Kölnissä juodut hanasta valutetut kölschit. Jos jonkinlaista paremmuusjärjestystä pulloille pitäisi luetella, niin parhaimpina kölscheinä pidän ehkä Sünnerin ja Mühlenin tekeleitä, jotka ainakin juontihetkellä tuntuivat muita aavistuksen humaloidummilta ja kuivemmilta. Myös nyt juotava Dom on paremmasta päästä, vaikka se on syystä tai toisesta saanut kehnoja pisteitä ratebeerissa. Ja jos totta puhutaan, ei huonoa kölschiä ollut noissa juomissani ainuttakaan. Pidän tästä oluttyylistä ja sillä selvä.

Väri on tyypillinen, ulkonäkö kaikilta osin tyypillinen, tuoksu tyypillinen, maku tyypillinen, jälkimaku tyypillinen, suutuntuma tyypillinen ja yleisvaikutelma tyypillinen. Raikas, sitruksinen, hieman leipämäistä mallasta, aavistus makeutta, jälkimaku kuivempi ja ihan mukavan ruohoisen humaloitu. Oikeastaan pidän tästäkin kölschistä aika paljon, varsinkin kun yleisilme on kuivahko ja humalankin erottaa. Homma menee kuitenkin pilalle, jos tämmöistä janojuomaa aletaan analysoida yhtään tarkemmin. Aivot narikkaan, jääkaappikylmää kölschiä jääkaapin täydeltä ja eikun kittaamaan.

3/5

-Brettanomyces

't IJ Plzen

- 5,0% - ??IBU - ??EBC - 0,33l pullo - Hollanti -

Tällä kertaa juonnin kohteena onkin melko omituinen tapaus, pintahiivaolut jota markkinoidaan pilssinä. Juoma on panimon muiden oluiden tapaan luomua, suodattamaton ja pästöroimaton, mutta hiivaa näyttäisi olevan pullon pohjalla sen verran vähän, että koko sisällön uskaltanee kaataa lasiin. Mistään en löytänyt tietoa IBU-luvusta tai siitä, mitä humalalajikkeita Plzeniin on laitettu, mutta en ainakaan pistäisi pahakseni, jos Saaz kuuluisi näiden joukkoon. Ennakko-odotukset ovat tosi korkealla: reipas böömiläishumaloiti yhdistettynä 't IJ:n talonmakuun voisi periaatteessa räjäyttää potin oikein kunnolla.

Vaan enpä kuitenkaan kaatanut kaikkea, oli siellä kaikesta huolimatta jonkin verran hiivaa. Ulkonäkö on hieno: väri on peruslagermainen, mutta hefeweizenmäinen vaahtokukka on komea ja jatkaa vain kasvuaan, kuten muutamassa muussakin 't IJ:n oluessa. Tuoksussa on taas kerran sitä perinteistä hapanta talontuoksua, lisäksi löytyy paljon raikasta ja ruohoista humalaa. Tuoksu enteilee siis erittäin hyvää makua... ja sellainenhan sieltä paljastuu! Humalaa on huomattavan runsaasti, laijiketta en osaa tunnistaa, mutta jokin pilseneriin sopiva se joka tapauksessa on. Eli ei todellakaan mitään jenkkisitrusta, vaan kuivaa ja ruohoista Eurooppaa. Ja maussa on vielä mukana olennaisena osana fanittamani panimon hapan, hieman mausteinen ja hedelmäinen talonmaku. Maku on tiivistettynä erikoinen, hauska ja onnistunut belgi- ja tsekkioluen sekoitus
- kuiva ja diasetyylitön sellainen. Suutuntuma on keskitäyteläinen, kirpakan kupliva ja liukas, jälkimaku erittäin katkera ja pitkä. Plzen ei tosiaankaan ole mikään perinteinen pilsener, mutta mitäpä siitä. Tähän mennessä paras maistamani t' IJ, paras vastaantullut hollantilainen ja paras maistamani tyylinsä edustaja (jos tämän meinaa pilseneriksi laskea). Aivan käsittämättömän hyvä olut ja lienee selvä, että tätä on saatava lisää ja pian!

4,5/5

-Brettanomyces

't IJ IJwit

- 7,0% - ??IBU - ??EBC - 0,33l pullo - Hollanti -

Äsken juomani Naten jälkeen tulin siihen tulokseen, että 't IJ on vähän niinkuin panimomaailman Chico Marx. Joka leffassa sama rooli tai oluessa sama maku - italialainen maahanmuuttaja-helppoheikki / belgityylinen villihiivaisen hapan. Strutsietiketit kyllä toistavat itseään, mutta 't IJ:n oluennimet ovat sentään laajaskaalaisempia kuin Chicon roolinimet (melkein aina joku Ravelli tai Baravelli). Mutta mitäpä sitä turhaan muutakaan esittämään: homma toimii mahtavasti, karikatyyrihahmo aksentteineen on kaikinpuolin hauska eikä sen pitäisi edes loukata ketään, ja mainitkaapa kenen muun näyttelijän pitkiäkin pianonsoittokohtauksia jaksaa katsella kerta toisensa jälkeen. Myös panimon paketti näyttää natsaavan joka ainoan kerran. Kunhan eivät vain panimolla ala pelaamaan liikaa pinochlea ja joudu velkoja maksaakseen valmistamaan yhtä huonoja oluita kuin Leonard Marxin pari viimeistä dollarinkuvat silmissä tehtyä elokuvaketta.

Juoma on kullanväristä ja vaahto on noin puolen pikkusormen paksuista, kuplivaisuus on taas läsnä. Tuoksu on panimolle tyypillinen, mutta kyllä tästä sentään helposti erottaa vehnän sekä witille ominaisen sitruksen ja mausteisuuden. Hapan maku on varsin hedelmäinen, sekä muutenkin t' IJ:mäinen. Makeus on keskitasoa, jälkimaku on kuiva, mausteinen ja aika hapan. Vehnä maistuu witbieriksi harvinaisen vähän, mutta sitrus ja korianteri ovat selkeämmin esillä. Jostain syystä IJwitistä on hankala keksiä sen enempää sanottavaa. Hyvä olut, mutta ehkä sen olisi toivonut olevan vähän vehnäisempi ja lajityypilleen ominaisempi. IJwitissä ollaan taas sillä iänikuisella ravellimaisella otteella liikkeellä, joka - kuten sanottua - toimii aina vähintäänkin mainiosti.

3,5/5

-Brettanomyces

't IJ Natte

- 6,5% - ??IBU - ??EBC - 0,33l pullo - Hollanti -

't IJ:n oluet eivät ole kohdallani vielä kertaakaan tuottaneet pettymystä, päinvastoin. Panimon oluille tyypillinen villihiivahtava aromi, happamuus ja raikkaus on varsin mainio lähtökohta näille belgityyppisille tuotoksille. Oluet ovat vieläpä luomua, minkä voi ainakin jollain tasolla laskea positiiviseksi seikaksi. Nyt juotavana olevasta Natesta minulla ei ole mitään ennakkokäsitystä, paitsi että etiketin perusteella tiedän sen olevan dubbeli - oluttyyli joka ei sekään kuulu suosikkeihini.

Lasiin päätynyt neste on väriltään sahtimaisen ruskeaa, melko ohutvaahtoista, mutta reilusti kuplivaa nestettä. Jälleen kerran vaahto saa lasissa hiljalleen lisää volyymiä kuplimisen ansiosta. Tuoksu muistuttaa sekin hieman sahtia banaanimaisine estereineen. Selvimmin erottuu makea toffee, ikinä ei ole näin toffeista olutta tullut haisteltua. Toffeeta on maussakin, mutta muuten maku ei kuitenkaan ole yhtään niin makea kuin oletin, itse asiassa Natte on suhteellisen kuiva varsinkin lajityypissään. Talon brettaan viittaava ominaismaku on jälleen vahvasti esillä ja hyvä niin. Maku on tummahedelmäinen, hieman mausteinen sekä jonkin verran paahtunut; humalaa on vähänlaisesti. Panimon tuntien hiivat kannattaa ehdottomasti jättää kaatamatta, turha edes mennä kokeilemaan. Suutuntuma on ehkä turhankin kuplivainen, mikä yllättävän ohuen mallasrungon kanssa tekee tästä oluesta aavistuksen vetisen, joskin samalla helposti juotavan ja raikkaan, melkoisen epätyypillisen dubbelin. Eli ei pettänyt tuo kelpo amsterdamilaispanimo tälläkään kertaa. Omaan makuprofiiliini tämäkin 't IJ:n panimotuote sopi  erinomaisesti. Maistunee myös muille happamien oluiden ystäville.

3,5/5

-Brettanomyces

Great Divide Hercules Double IPA

- 10,0% - 85IBU - ??EBC - 0,355l pullo - USA -

Minua on jossain määrin alkanut tympiä koko tuplaipaksi kutsuttu oluttyyli. Kaiken pitää olla Amerikassa aina niin suurta ja korotettu vähintään kolmanteen potenssiin. Näitä ei voi kerralla paljoa juoda, seuraava olut ei maistu enää miltään... Ja eurooppalaistenkin pitää mennä jenkkejä matkimaan. Miedompien ipojen raikkaus ja kuivuus tuntuu näistä isovelioluista puuttuvan, eikä kasvanut alkoholiprosentti ja imelyys suinkaan aina tuota kovinkaan miellyttävää lopputulosta. Rankka humalointi on tietty aina plussaa, mutta voihan miedostakin oluesta aivan mainiosti tehdä todella katkeraa.

Olipas harvinaisen turha alkujauhanta. Miksi ylipäänsä juon jotain tuplaipaa, jos en semmoisista edes tykkää? Oli miten oli, Hercules on melkein kirkasta ja oranssia juomaa, johon vaahtoa ei liiemmälti kehity. Tuoksu on juuri sellainen, mitä saattaa tuplaipalta odottaa: sitrushumaloitu, makeahko, täyteläinen sekä pähkinäinen. Maku on toki hieman karamellimaisen makea, mutta tällä kertaa se ei onneksi nouse dominoimaan koko pakettia. Olut on itse asiassa loistavassa tasapainossa, mikään osa-alue ei sanottavammin tunge muita ominaisuuksia taka-alalle. Sitrusmainen humala kuuluu ja sopii tyyliin, 85 IBU:a tuntuu tässä tapauksessa olevan juuri oikea määrä katkeruutta ja mallasrunkokin on sopivan tukeva sekä mukavan pähkinäinen. Ainoastaan jälkimaku on aavistuksen tahmea, mutta silti kuivanpuoleinen, varsin katkera sekä erittäin pitkäkestoinen. Juomasta erottaa ymmärrettävästi aika selvästi, että alkoholia on mukana reippaanpuoleisesti, mutta ei tätä missään nimessä voi viinaiseksi moittia. Kerrankin voin olla samaa mieltä netin yleisen mielipiteen kanssa: Hercules on lajityypissään - ja muutenkin - aivan erinomainen olut. Tätä voisi juoda toistekin.

4/5

-Brettanomyces

Bosteels Tripel Karmeliet

- 8,4% - ??IBU - ??EBC - 0,33l pullo - Belgia -

Lasissa on huippuarviot saanut tripel, jota en ole aiemmin kertaakaan maistanut. Eipä sitä toisaalta liiemmälti ole missään näkynytkään enkä ainakaan ole älynnyt moista juomaa tilata. Nyt on kuitenkin yksi pullo hankittu, jotta pääsisin vihdoin maistamaan tätä oluiden Cadillacia.

Juoma on kusenkeltaista ja paksuhkovaahtoista tripeliä. Tuoksu on todella monipuolinen ja sen yleisvaikutelma on jossain määrin pesuainemainen. Elementteinä siinä erottuu todella makea hedelmä - banaanin ja ananaksen aromeita ainakin voi bongata. Pidemmän haistelun jälkeen tuoksu alkaa tuntua vahvan hedelmäkarkkiselta. On se myös vähän raikaskin. Ja jos lopulta vaikka maistaisikin tätä juomaa. Suun täyttää samantien aggressiivisesti päällekäyvä makea sekahedelmä, joka onneksi maistuu paljon vähemmän keinotekoiselta kuin mitä tuoksu antoi ymmärtää. Sitrusta ja mausteitakin havaitsee, eli monipuolinen juoma on myös makunsa puolesta. Katkeruutta ei liikaa ole, happamuutta jonkin verran. Vehnä, ohra ja kaura tuovat runkoon vielä lisäannoksen monipuolisuutta. Suutuntuma on kuplivainen, alkoholi pysyy mainiosti piilossa, vaikka jälkimaku hieman lämmittävä onkin. Mutta. Kaikesta huolimatta Tripel Karmeliet ei natsannut makumaailmansa puolesta lainkaan. Makeutta on liikaa, katkeruutta ja happamuutta liian vähän. Juon mieluummin vaikka Rulles Tripleä tai t' IJ:n happamampia lajin edustajia.

En suoraan sanottuna käsitä, mikä tässä on niin erinomaista. Mieleen tulee vaikka kuinka monta parempaa tripeliä, jotka pieksevät mennen tullen tämän makeudella ja ananaan-pannaanin epäpyhän akselin voimalla ratsastavan Karmelietin. Onhan paketti hyvässä tasapainossa ja hankala on keksiä varsinaista valituksen aihetta, mutta sama pätee myös loputtomaan määrään keskinkertaisia brittibittereitä. Katsellessa Ratebeerin pyhää ja ikuisesti erehtymätöntä tripelien top 25 listaa huomaan mielenkiintoisen seikan: en itse edes pidä listalta maistamiani oluita mitenkään ihmeellisinä, lähinnä keskinkertaisuuksina. No, on siellä sentään Moinette Blonde, mutta muuten... Makuasioista nimenomaan pitää kiistellä ja siksi voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että te kaikki muut olette omituisia hyypiöitä, jotka eivät edes osaa erottaa jyviä (a)kanoista.

3/5

-Brettanomyces

La Trappe Puur

- 4,7% - ??IBU - ??EBC - 0,33l pullo - Hollanti -

Päädyin sitten viimeinkin testaamaan tämän hollantilaisen maitokauppatrappistin, vaikka mitään suuria en siltä odottanutkaan. Panimon muutkin oluet ovat omassa luokassaan olleet mielestäni melkoisen keskinkertaisia eikä niitä ole tullut aikoihin maistettua, kun on aina parempaakin ollut tarjolla. La Trappen nettisivuilla on juttua peräti viidellä kielellä, mutta Puurista on asiaa vain hollanniksi. Kieltä taitamatonkin tosin ymmärtää lyhyen mainostekstin vallan mainiosti: sen verran monta kertaa toistuu sana biologisch, ettei kenellekään jääne epäselväksi että kyseessä on luomuolut.

De Koningshoevenin tuotos on kullankeltainen ja ohutvaahtoinen vaalea belgiale. Pullon pohjalla ei näyttänyt hiivaa sen enempää olevan, joten sen koko sisältö päätyi lasiin. Juoma on kirkkaan läpinäkyvää, mutta se on täynnä pieniä sopuisasti leijailevia hiivapalleroisia. Tuoksu on ruohoisen humaloitu, hedelmäinen ja ennen kaikkea hiivainen. Maku suoraan sanoen yllättää. Mietoa ja raikasta hedelmäisyyttä sekä lievää hiivan makua lukuunottamatta Puur maistuu ennen kaikkea ruohoiselle humalalle, joka tuo mieleen muun muassa Raasted Pilserin varsinkin pitkän ja kuivahkon jälkimaun osalta. Tämä kaikin puolin mieto tuote on melkoisen kevyttä, pehmeää ja maltillisen hiilihappousta janojuomaa, josta jää aika epätrappistimainen kokonaiskuva. Jää auttamatta muiden vastaavien maitokauppaoluiden - vaikkapa Sennen Taras Boulban - jalkoihin.

3/5

-Brettanomyces

Senne Equinox

- 8,0% - ??IBU - ??EBC - 0,33l pullo - Belgia -

Sennen oluet erottuvat - eivät ehkä aina edukseen, mutta ainakin erottuvat -  muista belgituotteista omalaatuisten, neuvostotyylisten etikettiensä ansiosta. Parhaiten on mielestäni onnistuttu Stouterikin etiketissä, mutta kyllähän tämäkin tuo omalla tavallaan mieleen 20-luvun venäläisen julistetaiteen. (Mikäli sitä on edes tavoiteltu.) Onneksi panimon oluet eivät sentään makunsa puolesta herätä moisia marxistis-leninistisiä mielikuvia.

Itse juoma on mämmimäisen samean ruskeaa ja olemattoman vähävaahtoista, mitäs kaadoin oluen niinkuin kaadoin. Voisi sanoa, että oluen ulonäkö on melko lailla luotaantyöntävä, mutta tuoksu on jo aika mukava. Paljon paahtunutta mallasta, mausteita ja tummahkoa suklaata. Maku on panimon mittakaavalla makea (eli silti lähempänä neutraalia), mutta se sopii hyvin tämmöiseen talviolueen. Paahdetta on myös maussa, suklaan maku voimistuu moninkertaiseksi. Jälkimaku on jo melkein palanut ja tahmaisan suklainen, sekä todella pitkä. Tarpeeksi kun maistelee, saattaa Equinoxista bongata mausteisuuden lisäksi myös kanaruuista tutun soijan. Juoma paranee lämmetessään, joten jääkaappikylmänä tätä on turha korkata. Tuote on belgialaisittain hieman epätyypillinen, lähinnä mieleen tulee Rullesin mainio Brune, jos tulee. Kaikkiaan aika mainio tumma vahva belgi, joka lienee parhaimmillaan juuri talvisena lämmittäjänä. Tämä oli taas niitä oluita, joiden juomisesta tulee kova jano. Ja kuten muissakin Sennen oluissa, on myös Equinoxissa mukana melkoinen määrä hiivakökkäreitä.

3,5/5

-Brettanomyces