maanantai 21. helmikuuta 2011

't IJ Natte

- 6,5% - ??IBU - ??EBC - 0,33l pullo - Hollanti -

't IJ:n oluet eivät ole kohdallani vielä kertaakaan tuottaneet pettymystä, päinvastoin. Panimon oluille tyypillinen villihiivahtava aromi, happamuus ja raikkaus on varsin mainio lähtökohta näille belgityyppisille tuotoksille. Oluet ovat vieläpä luomua, minkä voi ainakin jollain tasolla laskea positiiviseksi seikaksi. Nyt juotavana olevasta Natesta minulla ei ole mitään ennakkokäsitystä, paitsi että etiketin perusteella tiedän sen olevan dubbeli - oluttyyli joka ei sekään kuulu suosikkeihini.


Lasiin päätynyt neste on väriltään sahtimaisen ruskeaa, melko ohutvaahtoista, mutta reilusti kuplivaa nestettä. Jälleen kerran vaahto saa lasissa hiljalleen lisää volyymiä kuplimisen ansiosta. Tuoksu muistuttaa sekin hieman sahtia banaanimaisine estereineen. Selvimmin erottuu makea toffee, ikinä ei ole näin toffeista olutta tullut haisteltua. Toffeeta on maussakin, mutta muuten maku ei kuitenkaan ole yhtään niin makea kuin oletin, itse asiassa Natte on suhteellisen kuiva varsinkin lajityypissään. Talon brettaan viittaava ominaismaku on jälleen vahvasti esillä ja hyvä niin. Maku on tummahedelmäinen, hieman mausteinen sekä jonkin verran paahtunut; humalaa on vähänlaisesti. Panimon tuntien hiivat kannattaa ehdottomasti jättää kaatamatta, turha edes mennä kokeilemaan. Suutuntuma on ehkä turhankin kuplivainen, mikä yllättävän ohuen mallasrungon kanssa tekee tästä oluesta aavistuksen vetisen, joskin samalla helposti juotavan ja raikkaan, melkoisen epätyypillisen dubbelin. Eli ei pettänyt tuo kelpo amsterdamilaispanimo tälläkään kertaa. Omaan makuprofiiliini tämäkin 't IJ:n panimotuote sopi  erinomaisesti. Maistunee myös muille happamien oluiden ystäville.

3,5/5

-Brettanomyces

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti