- 8,0% - ??IBU - ??EBC - 0,33l pullo - Belgia -
Sennen oluet erottuvat - eivät ehkä aina edukseen, mutta ainakin erottuvat - muista belgituotteista omalaatuisten, neuvostotyylisten etikettiensä ansiosta. Parhaiten on mielestäni onnistuttu Stouterikin etiketissä, mutta kyllähän tämäkin tuo omalla tavallaan mieleen 20-luvun venäläisen julistetaiteen. (Mikäli sitä on edes tavoiteltu.) Onneksi panimon oluet eivät sentään makunsa puolesta herätä moisia marxistis-leninistisiä mielikuvia.
Itse juoma on mämmimäisen samean ruskeaa ja olemattoman vähävaahtoista, mitäs kaadoin oluen niinkuin kaadoin. Voisi sanoa, että oluen ulonäkö on melko lailla luotaantyöntävä, mutta tuoksu on jo aika mukava. Paljon paahtunutta mallasta, mausteita ja tummahkoa suklaata. Maku on panimon mittakaavalla makea (eli silti lähempänä neutraalia), mutta se sopii hyvin tämmöiseen talviolueen. Paahdetta on myös maussa, suklaan maku voimistuu moninkertaiseksi. Jälkimaku on jo melkein palanut ja tahmaisan suklainen, sekä todella pitkä. Tarpeeksi kun maistelee, saattaa Equinoxista bongata mausteisuuden lisäksi myös kanaruuista tutun soijan. Juoma paranee lämmetessään, joten jääkaappikylmänä tätä on turha korkata. Tuote on belgialaisittain hieman epätyypillinen, lähinnä mieleen tulee Rullesin mainio Brune, jos tulee. Kaikkiaan aika mainio tumma vahva belgi, joka lienee parhaimmillaan juuri talvisena lämmittäjänä. Tämä oli taas niitä oluita, joiden juomisesta tulee kova jano. Ja kuten muissakin Sennen oluissa, on myös Equinoxissa mukana melkoinen määrä hiivakökkäreitä.
3,5/5
-Brettanomyces
torstai 27. tammikuuta 2011
lauantai 22. tammikuuta 2011
Cidre Bouché La Bolée Bretonne Bio
- 4,0% - ??IBU - ??EBC - 0,75l pullo - Ranska -
Kyllä, juon joskus myös siideriä. Siidereiksi kutsutuista suomalais-ruotsalais-tyylisistä limutehtaan sivutuotteista pysyttelen toki erossa, mutta ranskalaisia omenajuomia juo jo ihan mielellään. Otsikossa esiintyvä nimi on mitä ilmeisimmin Alkon omaa tulkintaa. Moista nimeä, kun ei siideripanimon (vai mitä ne nyt ovat?) sivuilla mainita lainkaan. Taitavat toimia Les Celliers Associés:lla samalla tavalla kuin monilla olutpanimoillakin, eli kaiketi he myyvät samaa tuotetta muutamalla eri nimellä ja erilaisilla etiketeillä. En voi sanoa ymmärtäväni siidereistä juuri mitään, joten kirjoitan arvion puhtaasti oluenjuojan näkökulmasta.
Juoma muistuttaa ulkonäöltään erehdyttävästi kirkkaan meripihkaista ja hyvin vähävaahtoista vaaleaa lageria. Onneksi raikkaasta ja luonnollisen tuntuisesta tuoksusta sentään erottaa, että kyseessä ei todellakaan ole olut. Käyneiden omenoiden tuoksu puskee voimakkaasti esiin, muuta ei oikeastaan sitten erotukaan. Viinakaupan hylllyllä mainittiin juoman olevan puolikuivaa, mutta on tämä tosiasiassa melkoisen makeaa. Jälkimaku ikään kuin tartuttaa hampaisiin imelän sokerisen kalvon, mitä ei voi kovin positiivisena seikkana pitää. Maku on muilta osin oikein raikas ja omenainen, mutta makeus alkaa pian tökkimään aika pahasti. Lievästi happamanpuoleinen siideri uppoaa silti melkoisen mukavasti alas ja on suutuntumaltaan samaan aikaan pehmeää ja kirpeän kuplivaista. Onhan tämä selvästi "aitoa" siideriä, joskin paljon parempia ja kuivempia tuotteita saa jopa Alkosta. Päällimmäinen tunne, minkä Cidre Bouché La Bolée Bretonne Bio herättää on pakottava tarve päästä harjaamaan hampaat. On se vaan niin makiaa.
2/5

keskiviikko 19. tammikuuta 2011
BrewDog Alpha Dog
- 4,5% - ??IBU - ??EBC - 0,33l pullo - Skotlanti -
You probably have a very limited imagination. You simply can't come up with a unique name for a beer. No. Instead you pick a name that is already used by nearly a dozen breweries around the world. What does this say about you? Uncompromising punk attitude? We'll see about that. And your beer then. What does the label tell us? Well, actually it's just full of arrogance and self promotion. Why spend more than one line out of the forty for describing the beer when there is a mission to fulfill! A crusade against the pagan and heathen macrobrewers who poison our minds with their neverending propaganda promoting their bland, poorly made and cheap soulless mass lagers. You don't have the bottomless coffers filled with gold for advertising but you got the Attitude! But you don't have the guts to describe your beer? Why? Because, you know, the beer ain't that special. It looks nice and foamy, smells like caramalt and hops. But where is the punky taste? Everything is ok: not at all too sweet, moderate hoppiness, maltiness and smoothiness but this ain't worth all the freaking boosting on the label! But it's not completely your fault. You had the choice to brew the ultimate existential red ale or bitter, but instead you invested on your ever so important mission. You made our eyes open and we learned to demand more. Even from you. Sure we have tasted much worse bitters than this and we even might buy another bottle some day. Yet this is not what we expected. Ditch the bullshit and next time say hello to a heftier dose of hops!
3/5

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)